Matkani yrittäjäksi

En koskaan ajatellut oikeasti perustavani yritystä - en edes sivutoimista. Pelko niin säännöllisten tulojen kuin mahdollisen ansiosidonnaisen päivärahan menettämisestä, oli äärettömän suuri. Olinhan kuulunut työttömyyskassaan heti valmistumisestani lähtien. Silti 42-vuotiaana otin yhtäkkiä lopputilin vakituisesta opettajan työstäni ja perustin yritykseni, Ketunpesän.  

Matkani yrittäjäksi ei suinkaan alkanut heti irtisanoutumiseni jälkeen. Sillä minulla ei tuolloin ollut aavistustakaan siitä, mitä alkaisin tekemään. Olin vain kertakaikkisen väsynyt pienten lasten äiti, joka kompensoi riittämättömyyden tunnettaan suorittamalla elämää laput silmillä.

Puolen vuoden säännöllisten päiväunien jälkeen silmäni aukesivat. Pysähtyminen auttoi minua näkemään kauneuden ympärilläni. Ihanan kodin, puolison, lapset ja haaveitteni "maatilan" eläimineen keskellä metsää. 

Olin saavuttanut elämässäni kaiken, mistä olin haaveillut, mutta en silti ollut arvostanut sitä. Aina yhden unelman toteutuessa, puuskutin jo tyytymättömänä suorittaen kohti seuraavaa etappia.

Yrittäjyyteni alkoi vuosi irtisanoutumiseni jälkeen kansalaisopiston keramiikkakurssilta, jossa pääsin upottamaan käteni ensi kertaa saveen. En koskaan ollut sen kummemmin haaveillut keramiikan tekemisestä, mutta olin aina ihaillut dreijaamisen taitoa. Olin myös ollut varma, etten voisi oppia tuota taitoa, sillä keskittymiskykyni oli pitkään ollut päämäärätöntä ryntäilyä asiasta toiseen.

Ensimmäisten Instagram-julkaisujeni jälkeen, menin sekaisin kaikista viesteistä keramiikkaani koskien. Ihmiset halusivat oikeasti maksaa minun tekemistäni tuotteista!? Tilaustulva johti vääjäämättä oman yrityksen ja verkkokaupan perustamiseen.

Niin yrityksen perustaminen kuin ensimmäiset keramiikkakurssit jännittivät TOSI paljon. Peloistani huolimatta, kurssit sujuivat paremmin kuin hyvin ja väkeä piisasi lähes loputtomasti. Oli koronavuodet ja Ketunpesän neljän hengen kurssit olivat riittävän pieniä eli rajoitusten ulkopuolella.

Kahden vuoden ajan toimin pelkästään päätoimisena keramiikka-alan yrittäjänä (jos sinua kiinnostaa, miten pysyin hengissä, luo kirjoitukseni Voiko käsityöllä elättää itsensä?). Olin onneni kukkuloilla, kun sain olla kotona lasten tullessa koulusta, eikä minun tarvinnut ajella pitkiä työmatkoja. Iltapäivisin alakouluikäiset lapseni hauskuuttivat minua verstaallani jutuillaan, pieniä savieläimiä muovaillen. 

Aikaa oman keramiikan tekemiseen jäi kuitenkin todella vähän, sillä kurssipäivän jälkeen siivosin, lasitin ja poltin uunissani pääasiassa asiakkaiden töitä. Vaihtelunhaluinen luonteeni kaipasi uusia tuulia ja lopulta päätin lopettaa lähikurssit. Tein innosta puhkuen kaksi verkkokurssia keramiikasta, olinhan luonut useita verkkokursseja jo entisessä ammatissani opettajana.

Olin aivan varma, että Keramiikan perusteet & Dreijauksen alkeet toisivat minulle mukavasti lisätuloja oman keramiikkani lisäksi. Mutta toisin kävi. En ymmärtänyt tuolloin lanseeraamisesta ja myymisestä tuon taivaallista, joten myyntitulot jäivät laihanpuoleiseksi.

Jonkin aikaa tein pelkästään omaa keramiikkaani, lähinnä mukeja dreijaten. Selkä väsyi ja stressi kasvoi päivä päivältä, sillä leipä oli koko ajan tiukassa. Stressin myötä hukkui myös luovuus ja rakkaus keramiikan tekemiseen. Omaksi hämmästykseni huomasin kaipaavani, vaikka introvertti olenkin, myös työkavereita ympärilleni. 

Hetken aikaa koin olevani epäonnistuja, kun palasin takaisin sivutoimiseksi yrittäjäksi ja 50% opettajaksi ammatilliseen oppilaitokseen. Onneksi se tunne oli vain hetkellinen. Ketään ei oikeasti kiinnosta minun yrittäjyyteni tai ei-yrittäjyyteni tuon taivaallista. Miksi siis minuakaan?

Osa-aikatyöni tuoma taloudellinen turva on antanut minulle paljon uusia mahdollisuuksia. Olen opiskellut Life Coachiksi ja koska laskujen maksu ei ollut enää mukeistani kiinni, palasi lopulta myös rakkaus keramiikan tekemiseen. Syntyi unelmieni keramiikkamallisto, Nupulla-sarja, jota on myyty niin Helsinki Vantaan lentokentällä kuin Stockmannillakin. 

Keramiikkamatka ja yrittäjyys ovat olleet minulle mielettömiä henkisiä matkoja. Syväsukelluksia itsetuntemukseen. Se, että uskalsin pysähtyä kesken kovinta kiirettäni, avasi silmäni ja opetti läsnäolon taitoja. Läsnäolon taito on tuonut levollisuuden ja kiitollisuuden elämää kohtaan. Sitä kautta avautuivat ovet myös sisäiseen rauhaan. 

Ajan myötä yritykseni on profiloitunut yhä enemmän Coachingiin. Luovien, herkkien ja yrittäjyydestä haaveilevien valmennuksiin ja mentorointiin. Rakkaus keramiikkaan on säilynyt, kun teen sitä pienissä erissä, omassa tahdissani, ilman paineita. Päivästäni luovan alan yrittäjänä kerron aiemmassa postauksessani.

En kadu sekuntiakaan toiminimeni perustamista, vaikkei se aina olekaan ollut ruusuilla tanssimista. Olen oppinut äärettömän paljon sellaisia asioita, joita en missään muualla olisi ikinä tullut opetelleeksi. 

Yrittäjäksi ryhtyminen opetti minulle, että sillä ei juurikaan ole väliä mitä tekee, kuin sillä miten tekee.

Ja se mikä elämässä on ehkä upeinta: Kuka tahansa meistä voi melkein milloin vain vaihtaa suuntaa, pakittaa, lopettaa tai aloittaa alusta. Tehdä uusia, erilaisia valintoja. Millä muulla elämässä oikeastaan on väliä kuin sillä, että nauttii ja rakastaa asioita, joita tekee? Ja mikä tärkeintä, se että rakastaa heijastuu aina ulospäin ja tarttuu kaikkiin ympärillä oleviimme. Hyvä alkaa kiertämään.

Kaikilla meillä on oma matkamme kuljettavana. Minun matkallani keramiikalla ja yrittäjyydellä on ollut suuren suuri merkitys. Mikäli sinunkin sielusi kutsuu kohti samoja asioita, niin silloin sinun kannattaa lukea lisää tulevista suunnitelmistani :).

Sydämellisen keramiikkayhteisön ovet avautuvat 3.1.2026! 

Sydämellisesti,

Mila Ketunpesästä

P.S. Haluaisitko uusimmat blogi-kirjoitukset suoraan sähköpostiisi?