Elätkö täydellä potentiaalillasi?

Ensimmäisten syyssateiden ropistessa ikkunaan, kotieläimet siirtyvät saman tien talviasetuksille. Keittiön sohva on varattu käytännössä vuorokauden ympäri ja minä näpyttelen läppäriäni siellä, missä tilaa sattuu olemaan.

Olen tehnyt pian 2,5 vuotta opettajan töitä ammattikoulussa, yrittäjyyteni ohella. Aika on kulunut nopeasti ja työkin on ollut yllättävän mukavaa, vaikka aikoinaan olinkin varma, etten näihin hommiin enää palaisi. Olenhan tehnyt opetustöitä jo yli 15 vuotta.

Tämä syksy on ollut kuitenkin tahmea. Todella, todella tahmea. Työpäivät ovat tuntuneet loputtoman pitkiltä ja tunnen toistelevani itseäni kuin papukaija päivästä ja viikosta toiseen. Aamulla sängystä nouseminen ei käy helposti. Entinen ilo ja inspiraatio opetustyötäni kohtaan on kadonnut. 

Jos arki tuntuu harmaalta, pitkäpiimäiseltä ja merkityksen tunnetta joutuu etsimään suurennuslasilla, se voi olla merkki, ettet elä täydellä potentiaalillasi. Suoriudut päivästä toiseen, kulkien sieltä, mistä aita on matalin. Sinussa on piileviä voimavaroja, lahjoja ja kykyjä, joita et käytä.

Kreikan kodin hankinnan myötä, huomaan haaveilevani töistä, joita voisin tehdä missä vain. Ajasta ja paikasta riippumatta. Vaikka yrittäjyyteni myötä työelämäni muuttui vapaammaksi, niin silti olen yhä aikaan ja paikkaan sidottuna monta kertaa viikossa. 

Mietin osaamistani ja tietotaitoani, jota iän myötä on kertynyt valtavasti. Mietin merkityksellisiä ja innostavia kohtaamisia valmennusasiakkaitteni kanssa. Mietin kirjoittamista ja verkkokursseja. Tiedän, että voisin antaa itsestäni maailmalle paljon enemmän kuin nyt annan.

Jos olen aikoinaan onnistunut luomaan asiakaskunnan keramiikalleni verkossa, niin miksi en onnistuisi myös digiyrittäjyydessä ja valmentamisessa? Kunhan opiskelen riittävästi ja alan vain tekemään. Epäonnistumisista ja kokemuksista viisastuneena. Koko kapasiteettiani käyttäen. Askel kerrallaan. 

Motivaatiota muutokseen ei tarvitse pitkään etsiä - riittää, että kysyy: "Missä näen itseni viiden vuoden kuluttua? Miltä minusta tuntuu ja miltä näytän, jos toistan tätä samaa kaavaa? "

Näenkö siis yhä itseni ajamassa kolmena päivä viikossa 130km päivässä työpaikalleni? Näenkö itseni opettamassa samoja kursseja päivästä ja vuodesta toiseen? Vastaus on helppo:" "En." 

On täysin luonnollista, että toisinaan olemme jumissa, hitaalla ja kypsyttelemme asioita. Mutta loputtomiin itseään ei kannata piinata. Minun on aika tehdä muutos.

Siispä huomenna käyn taistoon karvaisia sohvanvaltaajia vastaan :D. Aloitan verkkokurssista, jota olen suunnitellut päässäni jo kaksi pitkää vuotta. Nappaan aamukahvin ennen kukonlaulua ja ennen kaikkea valtaan itselleni tuon keittiön sohvan. Sillä keittiössä ajatukseni kulkee aina kaikista kepeimmin ja kirkkaimmin.

Sydämellisesti,

Mila Ketunpesästä

P.S. Herättikö teksti ajatuksia? Laita minulle viestiä.

Haluaisitko uusimmat blogi-kirjoitukset suoraan sähköpostiisi?