Innostus, nautinto ja hyväksyntä

Mitä kauemmin elää, sen tutummaksi ja yksipuolisemmaksi tavallinen, turvallinen arki tuppaa käymään. Kun nuoruusvuosien suurimmista taitekohdista, esimerkiksi kumppanin "metsästyksestä", pesän rakentamisesta ja mahdollisten lasten syntymistä on selviydytty, pitäisi länsimaisten mielikuvien mukaan alkaa maallisen vaelluksen seesteisin osa; "Onnellisena elämän loppuun asti".

Oma elämäni on useimmiten edennyt viiden vuoden sykleissä jotakuinkin näin: Innostus – nautinto - seesteisyys – tylsyys (- apatia) - innostus jne. Kun jokin uusi projekti, työpaikka, harrastus tai hurahdus vie mennessään – huseeraan ja häärään intoa täynnä. Opiskelen, kehityn ja muutun paremmaksi.

Vuosia kuluu, saan kiitosta työni tuloksista ja nautin tekemisestäni. Asiat alkavat sujua omalla painollaan, ilman suurempia ponnistuksia. Muutaman vuoden ajan koen suurta seesteisyyttä ja kiitollisuutta. Mutta lopulta saman toistaminen alkaa tuntua liian helpolta, yksitoikkoiselta ja tylsältä. "Tässäkö tämä nyt oli? Eikö elämällä ole enää minulle muuta tarjota?"

Väitän, että suurin osa meistä toistaa elämässään tätä samaista kaavaa. Innostuksesta tylsyyteen. Mikäli emme ala välittömästi etsiä uusia innostuksen ja inspiraation kohteita, vaarana on apatia, katkeruus, kyynisyys ja masennus. Niissäkin olen vellonut ja siksi juossut usein päättömänä koheltaen projektista toiseen. Kukapa nyt haluaisi tuntea noin epämiellyttäviä tunteita?

Eckhart Tolle kirjoittaa teoksessaan Uusi Maa, että onnellisen eli havahtuneen ihmisen modifikaatioita on kolme: innostus, nautinto ja hyväksyntä. Havahtunut kiinnostuu uusista asioista, uskaltaa kokeilla ja löytää lapsenomaisen innostuksen yhä uudelleen ja uudelleen. Hän osaa nauttia kaikesta pienestä ja arkisesta, niin olemisesta kuin tekemisestäkin.

Tämän lisäksi havahtunut ihminen hyväksyy. Hän ei yritä muuttaa mitään, mitä ei voi muuttaa. Hän hyväksyy asiat, jotka ovat. Nykyihmisen on useimmiten käytävä töissä, maksettava laskut ja valmistettava ruokaa. Ne eivät monestikaan ole kovin innostavia tai inspiroivia, mutta ne voidaan hyväksyä. Tyynesti ja vastustelematta.

Itse huomaan harjoittelevani hyväksyntää. Elämäni seitsemäs sykli on alkamaisillaan ja se näyttää liittyvän (yhä edelleen) neutraaliuuteen, hyväksyntään ja rauhaan. Aina ei tarvitse olla täynnä intoa, ideoita ja innostusta. Aina ei tarvitse rakastaa ja nauttia täysin rinnoin. Välillä on auttamattoman tylsää ja sitä ei tarvitse juosta pakoon. Olo on toisinaan masentunut ja apaattinenkin, mutta sekään ei ole vaarallista. Hyväksyn senkin.

Tylsyys on luonnon keino meissä latautua, synnyttää uutta ja antautua kohti hyväksymistä. Ilman tylsyyttä ei syntyisi mitään uutta ja luovaa. Tylsyys, neutraalius ja apatia kuuluvat elämään, joskus harmittavan pitkiäkin aikoja. Vain ja ainoastaan hyväksymällä tosiasiat, myös ne vähemmän miellyttävät, voi elämästä alkaa nauttia. 

Sen sijaan, että usein mietimme egoistisesti, mitä elämällä on tarjota minulle, olisi hyvä katsahtaa sisäänpäin ja kysyä: Mitä minä voisin tarjota elämälle? Uskon, että meillä kaikilla on oma sielunsuunnitelma ja ne ilmentyvät meissä unelmina. Unelmia toteuttaessamme, usko tai älä, palvelemme myös maailmaa!

Sinun tehtäväsi kultaseni, tällä maanpällisellä matkalla, on toteuttaa omia unelmiasi. Sillä vain unelmiesi kautta voit löytää omat ainutlaatuiset lahjasi. Ja näitä lahjoja jakamalla, palvelet maailmaa. Kiitokseksi siitä, saat myös merkityksen tunteen elämällesi. 

Sydämellisesti, 

Mila Ketunpesästä