Inspiraatiota etsimässä

Maaliskuinen vesisade alkoi heti, kun astuin koiran kanssa ovesta ulos. Sade piiskasi kasvojani ja maksimoi kurjuuttani. Peruuttaa ei kuitenkaan enää voinut, siitä koira kyllä piti huolen. Hyvä niin, vaikka se ei sillä hetkellä siltä tuntunutkaan. Olinhan sohvaillut käytännössä koko talven.

Olen etsinyt inspiraatiotani pitkään ja hartaasti. Löysinkin sen hetkellisesti, mutta se katosi aivan yhtä nopeasti, kuin ilmaantui. Mieleni on ollut apea, sillä intohimo, jota keramiikkaa kohtaan olen tuntenut, on väsynyt, harmaa ja hiljainen. Mitä luon, jos en keramiikkaa?

Kävelyn rauhoittava rytmi hiljentää ajatuskaaostani, vaikka loskassa askellankin: Mitä rakastan? Mikä on muuttunut? Mikä tuntuu raskaalta? Mitä tarvitsen nyt? - Hymähdän itsekseni, sillä kysyn aina nämä kysymykset valmennusasiakkailtani, jotka pähkäilevät elämänsä risteyskohdassa. Mutta milloin - milloin tosiaan - olen vastannut niihin itse? 

Perustin yritykseni elokuussa 2019 ja olen käytännössä siitä asti pyörittänyt enemmän ja vähemmän dreijaa. Vaikka olen tehnyt paljon muitakin töitä, niin keramiikka on näytellyt isoa roolia elämässäni koko tuon ajan.

Tovi sitten laskin tehneeni tuhat keraamista simpukkaa. Olen dreijannut satoja ja satoja astioita myytäväksi. Ei ihme, että inspiraatio on kateissa. Ei ihme, että väsyttää. Ei ihme, ettei huvita.

Tunnen jo 49-vuotiaan itseni melko hyvin. Tiedän, että olen ideoija ja rakentaja. Olen luoja ja toteuttaja. Olen seikkailija ja innostuja. Olen selkeyttäjä ja kirkastaja. Kun olen luonut toimivat rutiinit, energiani jämähtää. Kun olen saavuttanut tavoitteeni, tunnen olevani jumissa. Kun jään ylläpitäjäksi, koen tukehtuvani.

Kotiin palattuani olin vastannut kaikki omiin kysymyksiini ja tunsin kuinka paino alkoi pikkuhiljaa laskeutua harteiltani. Minun on aika antaa lupa itselleni. Haistella uusia tuulia. Laittaa hanskat tiskiin. Lakata etsimästä ja antaa inspiraation löytää minut. 

Huomenna istun dreijalle ja dreijaan viimeisen erän Ketunpesän astioita. Aion päästää irti. Kaikesta vanhasta ja toimimattomasta.

Pölyisellä keittiön pöydällä alkoi yhtäkkiä tanssimaan auringon säteet. Vesisade ulkona oli lakannut ja harmaat pilvet rakoilivat, kirkkaan valon melkein pirskahdellessa ulos. Yhtäkkiä tuntui, että värit maailmaan alkoi palaamaan ja olo tuntui kevyemmältä kuin pitkiin aikoihin. 

Tämän kuun lopussa päivitän verkkokauppaani astioita ainakin toistaiseksi viimeisen kerran. Aion pitää pitkän tauon, lopettaa tai aloittaa kokonaan alusta. En tiedä. 

Sen kuitenkin tiedän, että toisinaan on päästettävä irti vanhasta ja hyvästä, jotta jotain uutta ja parempaa voi tulla tilalle. 

Sydämellisesti,

Mila Ketunpesästä

Haluaisitko uusimmat blogi-kirjoitukset ja 10% ale-koodin suoraan sähköpostiisi?