Olin ilmoittautunut kundaliinijoogan kurssille, tietämättäni lainkaan, mitä odottaa. Kun heti kurssin aluksi päätin osallistua sunnuntai-aamun ylimääräiseen meditaatioon, opettaja toivotti minut tervetulleeksi puolihuvittuneesti hymyillen. Olinhan saapunut ensikertalaisena suoraan puolentoista tunnin mittaiseen meditaatioon, josta ensimmäiset 45 minuuttia istuttiin aloillaan Lotus-asennossa "kummallisuuksia" mumisten.
Kuuluin aikoinaan heihin, jotka sanovat etteivät pysty keskittymään: meditoimaan, lukemaan kirjaa saati rentoutumaan. "Minulla on herkkä hermosto, reagoin helposti, enkä pysty keskittymään". Hoin mielessäni tätä mantraa vuosikaudet. Vaikka toisaalta muistin hyvin, että lapsuudessani keskityin rakastamiini asioihin tuntikausia ja aivan yhtä hyvin kuin muutkin.
Nyt istuin kuitenkin risti-istunnassa, silmät kiinni, hassunnäköisten turbaanipäiden kanssa joogasalissa. Oli kuuma, kutisin ja hengittäminen oli vaikeaa. Joka paikkaani kolotti ja särki. Jalkani puutuivat ja selkään sattui. Olin kuitenkin pakotettu istumaan aloillani. Olo oli tukala, mutta en kehdannut nousta ylös. Päätin olla sisulla loppuun asti.
Muistan tuon aamun aina. Vaikka se oli tuolloin mielestäni silkkaa sattumaa, niin nykyisin ymmärrän sen olleen johdatusta. Maailmankaikkeus tarjoilee jatkuvasti kultatarjottimella juuri meille tarkoitettuja, hyviä asioita. Valitettavasti kyllä, kävelemme useimmiten laput silmillä ja kiireisinä niiden ohi, ymmärtämättä lainkaan omaa parastamme.
Vaikka pääni oli pyörällä ja keho kankea uudesta kokemuksestani, huomasin kotimatkalla kuinka rauhallinen ja rentoutunut mieleni oli. Pääni, joka usein oli kuin ampiaispesä, oli hiljaisempi kuin pitkiin aikoihin. En kokenut mitään suurta "ahaa-elämystä", mutta jotain minussa alkoi orastamaan. Jotain pientä, hiljaista ja hyvää.
Pikkuhiljaa, hitaasti ja kärsivällisesti opin meditoimaan. Oman kokemukseni kautta huomasin, miten hengittäminen ja istuminen vaikuttivat yleisolemukseeni positiivisesti. Aivoni alkoivat muokkautumaan kohti myönteisempää, hyväksyvämpää ja levollisempaa asennetta. Opin olemaan paremmin läsnä. Tietoisena siitä, että juuri tässä hetkessä kaikki on hyvin.
Ahdistunut, stressaantunut tai masentunut mieli ei ole läsnä. Se suuntaa ajatukset kohti tulevaisuutta tai menneisyyttä. Kun aktiivisesti alkaa harjoittelemaan läsnäolon taitoja mieli alkaa parantua. Hitaasti ja varmasti.
Meditaatio tai Mindfullness ovat niin yksinkertaisia taitoja, että juuri siksi ei ole aina helppoa uskoa niiden voimallisuutta. Kyseessä on kuitenkin tuhansia vuosia vanha taito, joka tehokkuutta ylistävässä kulttuurissamme on vain tallattu kiireen ja paineen alle.
Meditaation myötä opin myös, miksi negatiivinen uskomus keskittymiskyvyttömyydestäni, jota aikoinaan itselleni hoin mantran tavoin, on vaikuttanut käyttäytymiseeni haitallisesti. Uskomuksista kirjoitankin sinulle lisää seuraavassa osassa.
Kolmas ja äärimmäisen tärkeä askel, joka on vienyt minut kohti levollista ja rauhallista mieltä on ollut meditaation oppiminen. Ilman sitä, en usko, että olisin juuri nyt tätä kirjoittamassa sinulle tyynenä, levollisena ja luottavaisena. Siksi ystäväni, suosittelen sydämeni pohjasta, meditaatiota myös sinulle.
P.S. Oletko jo huomannut Ketunpesän ILMAISET MINIVALMENNUKSET?
Haluaisitko aina uusimmat blogi-kirjoitukset suoraan sähköpostiisi?
Olin ilmoittautunut kundaliinijoogan kurssille, tietämättäni lainkaan, mitä odottaa. Kun heti kurssin aluksi päätin osallistua sunnuntai-aamun ylimääräiseen meditaatioon, opettaja toivotti minut tervetulleeksi puolihuvittuneesti hymyillen. Olinhan saapunut ensikertalaisena suoraan puolentoista tunnin mittaiseen meditaatioon, josta ensimmäiset 45...
Kun lapset ovat viikot päiväkodissa ja aikuiset töissä, ei ole ihme, että stressin ja kiireen tunne on lähes jatkuva. Viikot vierivät automaattiohjauksella ja aikuisten "pitäisi"-lista on usein loputon. Olkoonkin, että tuo lista on täysin muokattavissamme. Ruuhkavuosien väsymystilassa sen vain jotenkin unohtaa, että päätösvalta omaan elämään on...
Istun pienellä, valkoiseksi kalkitulla parvekkeella kuunnellen meren kohinaa. Kevätaurinko lämmittää, ja aaltojen lisäksi kuuluu vain satunnaisia kilinkellojen kilahduksia vuorilla kiipeilevistä vuohista. Oloni on levollinen, onnellinen ja rauhallinen.
Matka oman sielun äärelle, kohti tietoista minää, on tarkoituksella pitkä ja kivikkoinen. Tuon matkan voi aloittaa aivan vapaaehtoisesti, ilman sen suurempaa draamaa ja tragediaa. Mutta useimmilla meistä se alkaa kriisin ja kärsimyksen myötä.
