Taisteletko, pakenetko vai lamaannutko?

Kahdeksan vuotta sitten olin niin uupunut ja stressaantunut, etten uskonut enää koskaan palaavani takaisin opettajan työhön. Kun tänä talvena päätin siirtyä keramiikan tekemisessä pitkälle tauolle, pelkäsin jättäväni jäähyväiset keramiikalle lopullisesti. 

Stressi on kokonaisvaltainen tunne. Se valtaa ajatukset, mielen ja kehon. Idearikkaana ja helposti innostuvana luonteena, haalin herkästi itselleni tekemistä liikaa. Kun arki muuttuu stressaavaksi eikä omaa "tyhjää" aikaa ole riittävästi, pakenen.

Stressaantuneena haluan aina heittää hanskat tiskiin, ottaa lopputilin, muuttaa muualle tai pistää lusikat jakoon (Anteeksi ja kiitos rakas puolisoni, että olet kestänyt yli 18 vuotta 🙄🩷 ). Useimmiten kuitenkin lähden vain metsälenkille.

Kun elämä muuttuu kiireiseksi juoksuleikiksi tai rutiininomaiseksi oravanpyöräksi, eikä energiaa tuoville ja palauttaville asioille jää aikaa, ihminen stressaantuu. Stressi ilmenee meissä hermoston yli- tai alivirittyessä yleensä kolmella eri tavalla: Taistelemme, pakenemme tai lamaannumme.

Taistelijan stressi näkyy ärtyisyytenä ja aggressiivisuutena. Lamaantujan stressi on aloitekyvyttömyyttä ja pakenijat painuvat niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Vaikka meissä voi olla merkkejä kaikista näistä tavoista, niin useimmiten jokin näistä kolmesta on vallitsevin.

Niin kovasti kuin haluaisimmekin uskoa - pako etelänlomalle ei poista stressiä. Lomamatkan jälkeen palaamme useimmiten lähtökuoppaamme, pahimmillaan jopa entistä uupuneempana.

Yrittäjävuosieni aikana hermostoni rauhoittui ja työn tekemisen tyylini heitti häränpyllyä. Entisestä herkästi stressaantuvasta suorittajasta sukeutui lopulta hidas ja istuva ihmettelijä.

Lopulta palasin takaisin osa-aikaiseksi opettajaksi ja kaikki pelkoni osoittautuivat turhiksi: Entinen haaveammattini oli ja on yhä edelleenkin  palkitsevaa.

Tänä vuonna yrittäjyydestäni tuli  kiireisempää kuin koskaan aiemmin ja jäin tauolle keramiikan tekemisestä. Yli kuuden rauhallisen vuoden jälkeen innostuin yhtäkkiä haalimaan itselleni liikaa kaikkea. Kuormituin, väsyin ja  luovuuteni katosi. 

Oli pakko tehdä muutoksia, miettiä mitä oikeasti haluan ja karsia pois kaikki muu. Tämän vuoksi luovuin mm. menestyksellä lanseeraamastani Keramiikkakoulusta. 

Stressiä on aina elämässä, siltä kukaan ei voi välttyä kokonaan. Jos stressitila kuitenkin jää päälle kuukausiksi tai jopa vuosiksi, silloin pitää hidastaa ja alkaa muuttamaan omia toimintatapoja pieni askel kerrallaan.

Stressin juurisyy kun ei useimmiten ole siinä mitä teemme, vaan siinä miten teemme.

Kiireen ja ryntäilyn kaikottua, rauha, luovuus ja keramiikka palasivat takaisin elämääni. Ei ole väliä taisteletko, pakenetko vai lamaannutko, pitkittynyt stressi on aina haitallista. Harjoittele tapoja selättää stressi - sillä heti sen jälkeen huomaat, että aina voi palata takaisin. Intohimon voi löytää uudelleen. Eikä rakkaus ole kadonnutkaan mihinkään 💕🙏. 

Sydämellisesti,

Mila Ketunpesästä