UUSI yhteisö keramiikan harrastajille
Nyt on aika sanoa heipat jatkuvalle Somessa roikkumiselle ja elämälle algoritmien ehdoilla. Tulevaisuuden suunta on pienet, aidot, samanhenkiset yhteisöt, joissa jaetaan kokemuksia ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita turvallisesti lämminhenkisessä ja inspiroivassa porukassa.
Ketunpesän aloittaa täysin uudenlaisen (ja kenties aivan ensimmäisen), verkossa toimivan keramiikkaan hurahtaneiden jäsenyhteisön Suomessa:
Ketunpesän Keramiikkakoulun <3.
Jippiiii! Keramiikkakoulun ovet avautuva tammikuussa 2026!

Kun perustin Ketunpesän yli kuusi vuotta sitten, minulla oli salainen haave. Kerroin silloiselle valmentajalleni, Elinalle, että haaveilen Suomen suurimmasta keramiikkasivustosta verkossa. Samanhenkisten yhteisöstä, jossa kohdata, keskustella, kysellä ja saada ohjeita sekä ammentaa inspiraatiota.
Nyt takanani on jo useita yrittäjävuosia niin päätoimisena kuin sivutoimisena keramiikka-alan yrittäjänä. Mukaan on mahtunut kaikenlaista: keramiikkakursseja, pellavavaatemallistoa, vimmattua astioiden tekemistä, verkkokursseja ja valmennuksia.
Vanha haaveeni oli hautautunut pölyisten savikasojen ja jatkuvan kuppivirran alle. Kunnes tapasin iki-ihanan taiteilija-opettajan Ninan! Nina luotsaa Omataidekoulua ja hänen ansiostaan kaikki muistui mieleeni. Lamppu syttyi päässäni ja ideani kirkastui! Muistin jälleen, miksi on niin tärkeää jakaa ajatuksia, jutella ja tavata kanssahenkisiä, eikä vain ahertaa omassa savikuplassa yksin. Lämmin kiitos Nina <3!
Ketunpesän Keramiikkakoulu kiteyttää haaveeni keramiikasta ja valmentamisesta. Yhteisöä yhdistää rakkaus keramiikkaan, keramiikan tekemiseen ja henkiseen hyvinvointiin.
Tammikuussa aukeava keramiikkaharrastajien täysin uudenlainen yhteisö tarjoaa jäsenilleen pääsyn yksityiselle jatkuvasti päivittyvälle verkkosivustolle, josta löytyy materiaalia, ohjeita ja videoita keramiikkaan liittyen. Kuukausijäsenyyttä vastaan pääsee mm. mukaan kaikkiin Ketunpesän ryhmävalmennuksiin sekä verkkokursseille.
Ja mikä tärkeintä: Oma hengenheimolaisten yhteisö, jonka kanssa tavataan Teamsissa kerran kuukaudessa, rupatellaan ja esitellään pieleen menneitä töitämme (okei onnistuneitakin ;D) ja jatkossa toivottavasti tapaisimme livenäkin! Ja sinä itse saat päättää mihin osallistut ja mihin et. Eli introvertin unelmakerho :).
Minä haaveilen yhteisistä tapaamisista, naurusta, näyttelyistä ja innostavista vierailuista toistemme mahdollisilla pajoilla ja jopa ulkomaanmatkoista, joissa tapaisimme muita saveen hurahtaneita harrastajia. Nyt etsinkin Keramiikkakouluun perustajajäseniä, jotka pääsevät vaikuttamaa sisältöön ensimmäisinä.
Jaatko kanssani saman haaveen? Jos näin on, niin....
Saanen esitellä :) ?
Sydämellisesti,
Mila Ketunpesästä
P.S. Haluaisitko uusimmat blogi-kirjoitukset suoraan sähköpostiisi?