Keramiikkaa & Coachingia


Kursseja & valmennuksia herkille & luoville. Käsintehtyä keramiikkaa hitaasti & lempeydellä.

Älä koskaan tuhlaa aikaasi tai energiaasi mihinkään muuhun kuin siihen, mitä rakastat, mikä tekee sinut onnelliseksi tai mikä on täysin välttämätöntä.

Hei, olen Mila Ketunpesästä!


Levollisen, luovan ja luonnonläheisen arjen puolestapuhuja. Itseoppinut keraamikko, joka vuonna 2018 irrottautui oravanpyörästä, irtisanoutui päivätyöstään ja perusti kansalaisopiston kurssin jälkeen luovan alan yrityksen, Ketunpesän.

Keramiikan tekeminen on ollut minun tieni kohti itsetuntemusta, läsnäoloa ja sisäistä rauhaa. Dreijan äärellä löysin myös omannäköisen ja stressittömän tavan elättää itseni. 

Toivon, että onnistun niin blogini, keramiikkani kuin kurssieni myötä, jakamaan inspiraatiota ympärilleni sekä rohkaisemaan myös sinua ottamaan ensimmäisen askeleesi kohti levollista, merkityksellistä ja omannäköistä (työ)elämää. 

Oma henkinen matkani alkoi noin 10 vuotta sitten, tyypilliseen tapaan suurella tyytymättömyyden tunteella. Tunne, että jotain puuttui oli kaikunut kaiken taustalla jo pitkään. Kaikki oli näennäisesti hyvin; oli perhe, koti, lapset ja vakituinen työpaikka. Kaikki länsimaisen yhteiskunnan "merkkipaalut" oli saavutettu. Mutta olo oli tyhjä,...

Kuulun niihin onnellisiin, jotka tykkäävät tehdä töitä. Paneudun työntekoon useimmiten sydämellä ja intohimolla. Jo lapsena mietin tarkasti, mitä alaa lähtisin opiskelemaan, jotta saisin tehdä työtä, jota rakastan. Sillä tehdessämme rakastamiamme asioita, aika kuluu kuin siivillä ja itse työnteko ei edes tunnu työltä.

Liity sydämelliseen sisäpiiriin 


Saat aina voimassa olevan 10% etukoodin verkkokauppaan sekä tuoreimmat uutiset Ketunpesästä.

Keramiikan tekeminen on ollut minun tieni kohti itsetuntemusta, läsnäoloa ja sisäistä rauhaa. 

Keramiikkaa & Coachingia. Vintage-henkistä keramiikka. Kursseja ja valmennuksia herkille & luoville. Omannäköistä elämää ja sisäistä rauhaa etsiville.