Syksyn tullen syön ruokakomerosta kaikki vierasvarapiparit, leivon korvapuusteja ja keitän kahvia aivan liian usein. Kaiken vapaa-aikani makoilen sohvalla epämääräisissä asennoissa, valittaen jatkuvaa niskajumia ja kipeitä kylkiäni.

Ensimmäisten syyssateiden ropistessa ikkunaan, kotieläimet siirtyvät saman tien talviasetuksille. Keittiön sohva on varattu käytännössä vuorokauden ympäri ja minä näpyttelen läppäriäni siellä, missä tilaa sattuu olemaan.

Näin kuinka kyyneleet vierivät rakkaan äitini poskia pitkin. Hän katseli sielunsa maisemaa tulevan kotinsa parvekkeelta. Ympärillä oli jylhiä vuoria ja kauempana kimmelsi tummansininen Egeanmeri. "Tämä se on", hän kuiskasi minulle hiljaa.

Tokaisin taannoin rakkaalle ystävälleni, että olen päättänyt lakata yrittämästä omassa yrityksessäni. Kuulostaa huvittavalta. Mutta mikään tulos tai menestys uran suhteen ei jaksa kiinnostaa minua enää niin paljon, että haluaisin jatkuvasti yrittää enemmän, paremmin ja kovemmin. Lyön hanskat tiskiin tänään. Nyt riittää.