Eroon suorittamisesta
Mieheni on ajattelija ja minä olen tekijä. Täydennämme hyvin toisiamme. Siinä missä minä etenen nopeasti ja tehokkaasti, puolisoni miettii tarkkaan, ennen kuin alkaa tekemään yhtään mitään.
Kävelen vasara ja sorkkarauta kädessä hämärässä. Kannan vanhoja, naulaisia lautoja halki pihamaan. Pysähdyn väsyneenä ihastelemaan talven varhaista tähtitaivasta.
Tummassa hiljaisuudessa koen olevani pisara valtameressä. Hiekanjyvä rannalla. Millään tekemälläni ei ole juuri minkäänlaista merkitystä maailmankaikkeudelle.
Miksi ihmeessä jatkuvasti silti puran ja rakennan? Kun joku muu kuitenkin purkaa pian tekeleeni ja rakentaa omansa tilalle.
Nuorena remontointini tahti oli lähes taukoamaton. Suuret visiot vilisivät silmissä ja intoa piisasi pikkutunneille ja lähes uupumukseen asti. Nykyisin sen sijaan, tapetit ja maalipurkit saattavat odottaa inspiraatiota vuosia.
Pesän rakentamisen into hiipuu sitä mukaa, mitä valmiimpaa tulee. Puuttuvat listat ei enää haittaa, kun hyväksyy sen tosiseikan, että elämässä oikeastaan kaikki on aina kesken. Lopputulosten sijaan, alkaa nauttimaan myös itse tekemisestä.
Silti toisinaan remontointi tuntuu täydelliseltä turhuudelta. Lapset kasvavat silmissä ja muuttavat pois kotoa, ennen kuin huomaankaan. En itsekään enää nuorru. Mihin talomme yläkertaa oikeastaan kohta edes tarvitsee?
Kuitenkin aina pitkän ja hiljaisen kauden jälkeen, kaivan lopulta remppahaalarini esiin. Vasaran pauke, sahanpurun tuoksu ja suolaiset hikikarpalot, saavat elämän virtaamaan suonissani.
Osa meistä rakentaa varmaankin viimeiseen hengenvetoon asti. Niin turhalta, mielettömältä ja merkityksettömältä kuin se toisinaan kuulostaakin - SE on kaikkein merkityksellisintä.
Tehdä käsillä. Rakentaa. Liikkua. Parantaa. Hoitaa. Dreijata. Korjata. Luoda.
Oikeastaan vain silloin on täysin läsnä. Keskittyy yhteen asiaan kerrallaan. Arvostaa toimivia käsiä ja kehoa. Tuntee mieletöntä elämän iloa, pyhää yhteyttä ja saa lopulta vieläpä nauttia työn tuloksista.
Ihminen on luotu liikkumaan, tekemään ja luomaan. Elämä on tekemisen ja olemisen tasapainoilua. Kun mieli on jumissa tai masentunut - lääkkeenä on liike. Ja päinvastoin.
Olen oppinut kantapään kautta oleilemaan. Laiskottelemaan ja nauttimaan tekemättömyydestä. Mutta rakastan tekemistä ja toimintaa. Tavoitteita ja askelia kohti unelmia. Ja tiedän, että silloin kun en enää visioi, rakenna, dreijaa ja luo. Silloin aikani maan päällä on täynnä. Vedän viimeisen hengenvetoni ja siirryn ajasta ikuisuuteen.
P.S. Kiinnostaisiko sinua oma henkilökohtainen valmennusaika kanssani?
Tai oletko kiinnostunut aloittamaan oman luovan matkasi kohti yrittäjyyttä?
Mieheni on ajattelija ja minä olen tekijä. Täydennämme hyvin toisiamme. Siinä missä minä etenen nopeasti ja tehokkaasti, puolisoni miettii tarkkaan, ennen kuin alkaa tekemään yhtään mitään.
"Hengissä ollaan - yhä viiden vuoden jälkeenkin. Kaikki laskut on maksettu, minulla ei ole rikasta miestä elättämässä, en ole perinyt ketään, enkä lainaakaan ole yritystä varten ottanut. Mutta en koskaan ole laskenut munia yhden korin varaan. Vai miten se meni :D? "
Hipsin hiljaa vanhan talomme narisevia portaita alakertaan. Haluan ehdottomasti omistaa ensimmäisen puolituntisen aamusta kokonaan itselleni. Herään useimmiten kuudelta, ilman herätyskelloa. Kun lapset on suukoteltu koulutielle, valmistaudun lyhyen joogahetken jälkeen itsekin dreijan äärelle.
Olen lapsesta asti haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Voi kuitenkin olla, etten koskaan sitä kirjoita, sillä kaikki tähdellinen, mitä elämässäni olen oppinut, mahtuu toistaiseksi yhteen arkkiin.