Kävelen vasara ja sorkkarauta kädessä hämärässä. Kannan vanhoja, naulaisia lautoja halki pihamaan. Pysähdyn väsyneenä ihastelemaan talven varhaista tähtitaivasta.
Tummassa hiljaisuudessa koen olevani pisara valtameressä. Hiekanjyvä rannalla. Millään tekemälläni ei ole juuri minkäänlaista merkitystä maailmankaikkeudelle.
Miksi ihmeessä jatkuvasti silti puran ja rakennan? Kun joku muu kuitenkin purkaa pian tekeleeni ja rakentaa omansa tilalle.
Nuorena remontointini tahti oli lähes taukoamaton. Suuret visiot vilisivät silmissä ja intoa piisasi pikkutunneille ja lähes uupumukseen asti. Nykyisin sen sijaan, tapetit ja maalipurkit saattavat odottaa inspiraatiota vuosia.
Pesän rakentamisen into hiipuu sitä mukaa, mitä valmiimpaa tulee. Puuttuvat listat ei enää haittaa, kun hyväksyy sen tosiseikan, että elämässä oikeastaan kaikki on aina kesken. Lopputulosten sijaan, alkaa nauttimaan myös itse tekemisestä.
Silti toisinaan remontointi tuntuu täydelliseltä turhuudelta. Lapset kasvavat silmissä ja muuttavat pois kotoa, ennen kuin huomaankaan. En itsekään enää nuorru. Mihin talomme yläkertaa oikeastaan kohta edes tarvitsee?
Kuitenkin aina pitkän ja hiljaisen kauden jälkeen, kaivan lopulta remppahaalarini esiin. Vasaran pauke, sahanpurun tuoksu ja suolaiset hikikarpalot, saavat elämän virtaamaan suonissani.
Osa meistä rakentaa varmaankin viimeiseen hengenvetoon asti. Niin turhalta, mielettömältä ja merkityksettömältä kuin se toisinaan kuulostaakin - SE on kaikkein merkityksellisintä.
Tehdä käsillä. Rakentaa. Liikkua. Parantaa. Hoitaa. Dreijata. Korjata. Luoda.
Oikeastaan vain silloin on täysin läsnä. Keskittyy yhteen asiaan kerrallaan. Arvostaa toimivia käsiä ja kehoa. Tuntee mieletöntä elämän iloa, pyhää yhteyttä ja saa lopulta vieläpä nauttia työn tuloksista.
Ihminen on luotu liikkumaan, tekemään ja luomaan. Elämä on tekemisen ja olemisen tasapainoilua. Kun mieli on jumissa tai masentunut - lääkkeenä on liike. Ja päinvastoin.
Olen oppinut kantapään kautta oleilemaan. Laiskottelemaan ja nauttimaan tekemättömyydestä. Mutta rakastan tekemistä ja toimintaa. Tavoitteita ja askelia kohti unelmia. Ja tiedän, että silloin kun en enää visioi, rakenna, dreijaa ja luo. Silloin aikani maan päällä on täynnä. Vedän viimeisen hengenvetoni ja siirryn ajasta ikuisuuteen.
P.S. Kiinnostaisiko sinua oma henkilökohtainen valmennusaika kanssani?
Tai oletko kiinnostunut aloittamaan oman luovan matkasi kohti yrittäjyyttä?
Tokaisin taannoin rakkaalle ystävälleni, että olen päättänyt lakata yrittämästä omassa yrityksessäni. Kuulostaa huvittavalta. Mutta mikään tulos tai menestys uran suhteen ei jaksa kiinnostaa minua enää niin paljon, että haluaisin jatkuvasti yrittää enemmän, paremmin ja kovemmin. Lyön hanskat tiskiin tänään. Nyt riittää.
Olin ilmoittautunut kundaliinijoogan kurssille, tietämättäni lainkaan, mitä odottaa. Kun heti kurssin aluksi päätin osallistua sunnuntai-aamun ylimääräiseen meditaatioon, opettaja toivotti minut tervetulleeksi puolihuvittuneesti hymyillen. Olinhan saapunut ensikertalaisena suoraan puolentoista tunnin mittaiseen meditaatioon, josta ensimmäiset 45...
Istun pienellä, valkoiseksi kalkitulla parvekkeella kuunnellen meren kohinaa. Kevätaurinko lämmittää, ja aaltojen lisäksi kuuluu vain satunnaisia kilinkellojen kilahduksia vuorilla kiipeilevistä vuohista. Oloni on levollinen, onnellinen ja rauhallinen.
Matka oman sielun äärelle, kohti tietoista minää, on tarkoituksella pitkä ja kivikkoinen. Tuon matkan voi aloittaa aivan vapaaehtoisesti, ilman sen suurempaa draamaa ja tragediaa. Mutta useimmilla meistä se alkaa kriisin ja kärsimyksen myötä.
