Yrittänyttä ei laiteta

Viimeinen puoli vuotta, joulu mukaan lukien, ovat olleet yritykseni keramiikan myynnin huonointa aikaa. Olkoonkin, etten ole markkinoinut missään muualla kuin Somessa. Monen pienyrittäjän kompastuskivi on todennäköisesti sama kuin minulla.

Näkyvissä pitäisi olla koko ajan ja uutta tulisi keksiä joka sesonki, jatkuvalla syötöllä. Vanha, hyväksi havaittu tuote ei riitä, sillä kaikilla vanhoilla asiakkaillasi on se jo.

Lopulta vastaan tulee turhaantuneisuus, väsymys ja ehkä epäilyskin, vaikka tuote tai palvelu olisi kuinka erinomainen. Ilman sesonkihulinaan osallistumista myynti hiipuu ja lopulta pysähtyy.

Kun yrittäminen menee jatkuvaksi "yrittämiseksi", tulojen jahtaamiseksi, puurtamiseksi tai väkisin vääntämiseksi, on parempi pitää tauko. Etsiä euroja jostain muualta.

Itse olen ollut tällä tauolla jo melko pitkään. Oma yrittäjyyteni on aina perustunut levollisuuteen, rauhaan ja hyvään oloon. Sen idea on ollut alun alkaen hidastaa ja helpottaa omaa elämänrytmiäni. Ei nopeuttaa, vaikeuttaa saati lisätä paineita.

En myöskään halua tuottaa uutta keramiikkaa (lue ongelmajätettä) maailmaan vain siksi, että markkinataloudessamme on totuttu sesonkituotteisiin ja jatkuviin uutuuksiin. Myöskään pikamuoti ja kiina-krääsä-ilmiö ei innosta minua tuotantosarallani.

Olen äärimmäisen ylpeä suunnittelemastani kahvipöydän astiastostani, jonka olen itse suunnitellut ja valmistanut, niin muotoja kuin lasitteita myöten - se riittää. Tiedostan myös hyvin omat ympäristövaikutukseni -  hiilijalanjälkeni on aivan riittävän suuri jo lentomatkailuni vuoksi.

Tämän vuoksi kesällä ehdin jo miettiä kokopäivätyötäkin, sillä rahat ovat olleet vähissä. Onneksi minulla on kuitenkin osa-aikainen päivätyöni. Pakolliset laskut saan maksettua, eikä taloudellinen paine ole liian kova. Kaikesta tästä huolimatta tiedän, että taiteella voi elää. 

Luovan alan yrittäjyydellä voi halutessaan pysyä hengissä, mutta se vaatii paljon työtä, verkostoitumista ja jälleenmyyjiä. Nykypäivänä myös rutkasti tekniikan ja digimaailman hallintaa. Dreijaajilla myös vahvoja selkä- ja perslihaksia. Se maailma ei ole enää 49-vuotiasta minua varten :D.

Viimeinkin ikään kuin pitkien talviunien jälkeen, on sydämeni alkanut jälleen puhumaan tai sanoisinko lähes pauhaamaan. Hiljaiselon jälkeen uusia innostavia ajatuksia ja ideoita pälkähtää päähäni ja kaikki tuntuu kirkastuvan.

Keramiikkakoulu henkisen hyvinvoinnin kera sekä uusi yhteisöllinen keramiikkasivusto on syntymässä päätähuimaavalla vauhdilla. Yrittänyttä ei siis laiteta - vieläkään :D.

Nyt etsinkin verkkoyhteisööni perustajajäseniä - mikäli sinäkin jaat rakkauden keramiikkaan ja henkiseen hyvinvointiin, käy tutustumassa...

Sydämellisesti,

Mila Ketunpesästä

P.S. Haluaisitko uusimmat blogi-kirjoitukset suoraan sähköpostiisi?