Hei, Olen Mila Ketunpesästä

Vuosia sitten olin aivan jumissa. Kaikki oli hyvin, mutta elämä vailla suuntaa ja merkitystä. Minulla on ihana perhe ja unelmieni koti maaseudulla, mutta suoritin elämääni automaattiohjauksella. En huomannut kaikkea hyvää ympärilläni.
Lopulta oli pakko tehdä muutos. Irrottauduin oravanpyörästä vuonna 2018 tietämättä lainkaan, mitä alkaisin tekemään tai mihin irtisanoutuminen päivätöistä minut johtaisi.
Pian huomasin janoavani luovuutta ja ilmoittauduin kansalaisopiston keramiikkakurssille. Loput varmaan jo arvaatkin :D? Alle vuodessa olin remontoinut verstaani vanhaan navettaamme ja perustanut yritykseni, Ketunpesän.
Vuosien varrella olen ehtinyt toimia niin päätoimisena kuin sivutoimisena yrittäjänä. Pitänyt keramiikkakursseja ja dreijannut astioita elannokseni. Nykyisin teen pieniä eriä keramiikkaa, vedän verkkokursseja ja -valmennuksia sekä opetan ammattikoulussa yrittäjyyttä ja kestävää kehitystä.
Koulutukseltani olen luonto- ja ympäristöalan ammatillinen opettaja, sairaanhoitaja ja Life Coach (LCAF). Olen työskennellyt erilaisissa opetus- ja kasvatusalan tehtävissä jo yli 20 vuotta.
Tällä hetkellä luotsaan aivan super-innoissani yhtä suurta unelmaani, Keramiikkaan hurahtaneiden verkkoyhteisöä, Keramiikkakoulua, joka aloittaa toimintansa tammikuussa 2026 :).
Harras toiveeni on, että onnistun kaiken toimintani myötä jakamaan inspiraatiota ja rohkeutta ympärilleni sekä auttamaan myös sinua ottamaan ensimmäisen askeleen kohti unelmiasi.
Elämän tarkoitus ei ole puurtaa hampaat irvessä, tylsien ja merkityksettömien asioiden parissa. Elämän on tarkoitus olla omannäköistä, merkityksellistä, iloista ja IHANAA!
Ja tiedän, ettei koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa, eikä koskaan ole liian myöhäistä alkaa tekemään sitä, mitä rakastaa.
Sydämellisesti,
Mila Ketunpesästä
Keramiikkaa & Coachingia. Vintage-henkistä keramiikka. Kursseja ja valmennuksia herkille & luoville. Omannäköistä elämää ja sisäistä rauhaa etsiville.
