Elämässä on useimmiten onnellisimmillaan silloin, kun on jotain uutta ja inspiroivaa meneillään. Silloin, kun asiat ovat niin hyvin, että voi tukevasti omalta mukavuusalueeltaan käsin, vierailla epämukavuusalueella. Eli käydä oppimassa jotain uutta.

Yritykseni täytti syyskuun ensimmäinen päivä viisi vuotta. Unohdin sen jälleen, kuten unohdan useimmiten kaikki muutkin viikonpäivät. En ole juuri koskaan piitannut päivämääristä ja kellonajoista, vaikka pyrinkin olemaan ajoissa, jos jotain on sovittu.

Osa minusta ei millään (yhä edelleenkään) haluaisi tunnustaa, että olen luonteeltani "uudistaja". Nopeasti kyllästyvä, herkästi tylsistyvä ja jatkuvasti uusia kokemuksia janoava. Näivetyn kuoliaaksi, jos en säännöllisesti hyppää, takki auki, kohti tuntematonta.

Miksi toiset meistä tuntuvat saavuttavan unelmansa paljon helpommin ja useammin kuin toiset? Onko jotkut meistä vain syntyneet onnellisempien tähtien alla? Miksi toiset kohtaavat vastoinkäymisiä toinen toisensa jälkeen? Mikä erottaa unelmoijan ja unelmiensa toteuttajan?

Olen pian jo viisi vuotta pyörittänyt keramiikka-alan yritystäni, Ketunpesää. Pitänyt toista sataa keramiikkakurssia pienellä verstaallani ja dreijannut suurella rakkaudella isot määrät astioita verkkokauppaani myyntiin.

Mitä kauemmin elää, sen tutummaksi ja yksipuolisemmaksi tavallinen, turvallinen arki tuppaa käymään. Kun nuoruusvuosien suurimmista taitekohdista, esimerkiksi kumppanin "metsästyksestä", pesän rakentamisesta ja mahdollisten lasten syntymistä on selviydytty, pitäisi länsimaisten mielikuvien mukaan alkaa maallisen vaelluksen seesteisin osa;...

Ostoskeskuksen penkillä istuu vierekkäin viattomuus ja viisaus. Ohi kiitää ihmisiä, ilmeettöminä ja väsyneinä painavia kasseja raahaten. Viattomuus ihmettelee avoimesti, käsi tiukasti viisauden kädessä: "Mihin ilo ja nauru ovat kadonneet?" Viisaus katsahtaa viatonta hyväksyvästi ymmärtäen: "Niin pääsee helposti käymään."