Istun pienellä, valkoiseksi kalkitulla parvekkeella kuunnellen meren kohinaa. Kevätaurinko lämmittää, ja aaltojen lisäksi kuuluu vain satunnaisia kilinkellojen kilahduksia vuorilla kiipeilevistä vuohista. Oloni on levollinen, onnellinen ja rauhallinen.

Kävelen vasara ja sorkkarauta kädessä hämärässä. Kannan vanhoja, naulaisia lautoja halki pihamaan. Pysähdyn väsyneenä ihastelemaan talven varhaista tähtitaivasta.

Kun katselen kätteni tuotoksia viiden vuoden takaa, en voi kuin hymyillä. Olin täynnä intoa ja luomani esineet olivat suloisen muhkuraisia. Rohkenin silti alkaa myymään tekemääni keramiikkaa välittömästi. Ei minulla oikeastaan ollut muutakaan vaihtoehtoa, sillä vanhaan työpaikkaani en enää aikonut palata.

Jos aika on aina kortilla ja koko ajan tuntuu olevan kiire, on syytä katsoa peiliin. Istuttava alas ja mietittävä, mikä minulle on tärkeää? Laitettava asiat uuteen tärkeysjärjestykseen.

Muutama vuosi takaperin opin taidon, jota käytän aina tehdessäni isoja ratkaisuja ja päätöksiä. Tässä päätöksen teoksessa kuunnellaan pelkästään omaa sisäistä viisautta. Kaikki tieto ja totuus on jo meissä, kun vain suljemme korvamme maailman hälyltä, maltamme pysähtyä ja kuunnella sisintämme.

Meissä keski-iän ylittäneissä naisissa asuu viisaus. Elämä ja kokemukset ovat koulineet ja kasvattaneet. Olemme halutessamme suurta sydäntä ja vielä suurempaa sydämen viisautta. Meidän naisten tehtävänä on tukea, auttaa, neuvoa ja rohkaista, etenkin toisia naisia. Tarjota käsi nuoremmalle ja kertoa, että tästä(kin) selvitään.