Olen pian jo viisi vuotta pyörittänyt keramiikka-alan yritystäni, Ketunpesää. Pitänyt toista sataa keramiikkakurssia pienellä verstaallani ja dreijannut suurella rakkaudella isot määrät astioita verkkokauppaani myyntiin.

Mitä kauemmin elää, sen tutummaksi ja yksipuolisemmaksi tavallinen, turvallinen arki tuppaa käymään. Kun nuoruusvuosien suurimmista taitekohdista, esimerkiksi kumppanin "metsästyksestä", pesän rakentamisesta ja mahdollisten lasten syntymistä on selviydytty, pitäisi länsimaisten mielikuvien mukaan alkaa maallisen vaelluksen seesteisin osa;...

Ostoskeskuksen penkillä istuu vierekkäin viattomuus ja viisaus. Ohi kiitää ihmisiä, ilmeettöminä ja väsyneinä painavia kasseja raahaten. Viattomuus ihmettelee avoimesti, käsi tiukasti viisauden kädessä: "Mihin ilo ja nauru ovat kadonneet?" Viisaus katsahtaa viatonta hyväksyvästi ymmärtäen: "Niin pääsee helposti käymään."

Kuulutko niihin, jotka lakaisevat muidenkin portaat lumesta, ihan vain ohi mennessään? Niihin, jotka petaavat sängyn heti herätessään ja tiskaavat astiat välittömästi ruokailun jälkeen? Ensin työ, sitten huvi. Piste.

Stressaantunut keho ja mieli on sitä, että elää jatkuvasti säästöliekillä. Sitä, että puristaa itsestään aina vähän enemmän kuin kannattaisi. Minulle se puristaminen oli tekemistä. Sitä, että aina voi tehdä vähän enemmän. Ei paremmin tai laadukkaammin, vaan lisää ja enemmän.

Tiedätkö ne ihmiset, jotka ovat esiintymislavalla kuin kotonaan? Ihmiset, jotka ovat luontaisia puhujia ja esiintyjiä, säteillen vetovoimaa. Ihmisiä, joiden seurassa myös muut tuntuvat viihtyvän loputtomiin.

Oma henkinen matkani alkoi noin 10 vuotta sitten, tyypilliseen tapaan suurella tyytymättömyyden tunteella. Tunne, että jotain puuttui oli kaikunut kaiken taustalla jo pitkään. Kaikki oli näennäisesti hyvin; oli perhe, koti, lapset ja vakituinen työpaikka. Kaikki länsimaisen yhteiskunnan "merkkipaalut" oli saavutettu. Mutta olo oli tyhjä,...